|
Savonlinnan maakuntamuseo sijaitsee keskustan tuntumassa Riihisaaressa, Olavinlinnan
naapurissa. Museo toimii entisessä valtion viljamakasiinissa. Ernst Bernhard
Lohrmannin suunnittelema tiilirakenteinen makasiini valmistui vuonna 1852.
Savonlinnan maakuntamuseo keskittyy työssään Etelä-Savon kulttuurihistoriaan
ja erityisesti Saimaan purjehdushistoriaan. Vuodesta 1983 alkaen museo on
ollut Savonlinnan kaupungin omistama ja hoitama. Siihen asti eri yhdistykset
huolehtivat museoesineiden keruusta ja muusta museotoiminnasta. Nykyinen museo
avattiin yleisölle vuonna 1985. Sen perustana olivat aiemmin Olavinlinnassa
säilytetyt esinekokoelmat sekä Saimaan laivaliikenteen harrastajien keräämä
aineisto. Museossa on kaksi perusnäyttelyä: Laiturilla ja Kaupungilla.
Perusnäyttelyiden lisäksi museossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä.
"Laiturilla, elämää Saimaan rannalla" esittelee elämisen ehtoja Saimaan
rannoilla. Esillä on esihistoriaa, savolainen tupa 1920-luvulta, laivojen
pienoismalleja, Suomen vanhin käytössä ollut savolaisvene, Säämingin
kirkkotaidetta 1700-luvulta ja paljon muuta mielenkiintoista.
"Kaupungilla, Savonlinnaa 1900-luvulla" kertoo valokuvin ja esinein
Savonlinnan kaupungin vaiheista, kaupunkilaisten työstä ja vapaa-ajasta sekä
kaupunkikuvan muutoksesta 1900-luvulla. Se kuvaa puutalokaupungin muuttumista
moderniksi kerrostalokaupungiksi. Näyttelyyn on sisustettu 1920-luvun
porvariskoti ja 1960-luvun koneistuva keittiö. Esillä on myös vanhoja karttoja
sekä kaupunkia kesällä 1939 kuvaava pienoismalli ja kaupunkiin suunnitteilla
olevan ohitustien pienoismalli.
Savonlinnan maakuntamuseo lienee Suomen suurin höyrylaivavarustaja:
museolaivoja on neljä. Höyrykuunari Salama vuodelta 1874 vietti vuodet
1898-1970 upoksissa Puumalan Parkonsaaren edustalla. Tervahöyry Mikko vuodelta
1914 on viimeinen säilynyt esimerkki Saimaan suuresta tervahöyrylaivastosta,
joka suurimmillaan, 1920-luvun puolivälissä käsitti lähes kaksisataa alusta.
Matkustajalaiva Savonlinna vuodelta 1903 sai nopeutensa lempinimen "Saimaan
pikajuna". Höyryhinaaja Ahkera vuodelta 1871 on Saimaan vanhin museolaiva.
Mikko ja Savonlinna tekevät risteilyjä tilauksesta.
Maakuntamuseossa toimii museokauppa. Museon lähellä Linnankadulla on
kahviloita ja ravintoloita.
|