|
Savon radan museo toimii Pieksämäen entisessä rautatieasemarakennuksessa, joka
on valmistunut vuonna 1889. Rakennus tehtiin Oulun rautatietä varten
suunniteltujen piirustusten mukaan, ja se on säilynyt ulkoasultaan lähes
alkuperäisenä. Museon löytää nykyiseltä rautatieasemalta, raiteen 6 laiturilta.
Savon radan museon omistaa ja sitä hoitaa Pieksämäen kaupunki. Museo avattiin
yleisölle 1.10.1989, päivälleen sata vuotta sen jälkeen kun ensimmäinen juna
kulki Kouvolasta Savon rataa pitkin Kuopioon. Vanhassa asemarakennuksessa voi
kokea höyryveturi- ja lättähattuaikojen rautatietunnelman.
Museon näyttely esittelee monipuolisesti Savon radan ja sen rakentamisen sekä
junien ja junilla matkustamisen historiaa. Esillä on radanrakennusvälineitä,
aikatauluja, veturien ja vaunujen osia sekä pienoismalleja ja rautatieläisten
univormuja. Museossa on myös rautatieaiheisten videofilmien
katselumahdollisuus.
Museorakennuksen ulkopuolella on näytteillä opastin- ja asetinlaitteita sekä
kaksi veturia, dieselkäyttöinen vaihtoveturi Vk12 numero 104 vuodelta 1937 ja
höyryveturi Tk3 numero 852 vuodelta 1929.
Savon radan museo sijaitsee Pieksämäen rautatieasemalla. Asemalla ja sen
läheisyydessä on kahviloita ja ravintoloita.
|