|
Juvan museo sijaitsee Kustaa Vaasan 1550-luvulla perustaman Partalan kuninkaankartanon pihapiirissä. Nykyinen klassistishenkinen museorakennus on peräisin 1800-luvun lopulta. Päärakennuksen tilat korjattiin museokäyttöä varten vuonna 1991. Museon kokoelmat omistaa Juvan kotiseutu- ja museoyhdistys, mutta ne on deponoitu Juvan kunnalle. Kunta myös huolehtii museon toiminnasta.
Juvan museossa on kaksi perusnäyttelyä: kesäkaudelle 2007 avattu ”Lehmä ja Me” sekä vuonna 1992 valmistunut ”Kivikautisesta asuinpaikasta nykyaikaiseksi taajamaksi”. Lisäksi joka kesäkaudella on uusi vaihtuva näyttely.
Lehmä ja Juva liittyvät läheisesti toisiinsa: Karjatalous on ollut Juvalla tärkeä elinkeino niin kauan kuin paikkakunnalla on ollut asutusta, meijeritoiminta alkoi jo 1800-luvulla ja Juva on edelleen tärkeä maitotalouspitäjä. Nykyään erikoisuutena on maidon luomutuotanto.
Lehmä ja Me -näyttely esittelee laajasti ihmisen ja lehmän jo tuhansia vuosia jatkunutta läheistä suhdetta. Näyttelyssä käsitellään lehmän 9000-vuotista historiaa ihmisen kumppanina laajasti, pääpaino on kuitenkin maitotaloudessa. Maitotalouden lisäksi näyttelyssä käsitellään myös maatalouden 1960-luvulla alkaneen murroksen vaikutusta karjatalouteen sekä tämän päivän lehmän nykyaikaista elämää. Tiesitkö, että lehmätkin käyvät pedikyyrissä?
Toinen perusnäyttely, Kivikautisesta asuinpaikasta nykyaikaiseksi taajamaksi, esittelee Juvan kehitystä. Esillä on muun muassa metsästykseen ja kalastukseen liittyviä esineitä sekä Juvan kirkonkylän kasvua kuvaavia karttoja.
Juvan Karjalaisten museo sijaitsee samassa pihapiirissä kuin Juvan museo, kuninkaankartanon entisessä väentuvassa. Juvan Karjalaisten museo aloitti toimintansa vuonna 1980. Kokoelman omistaa Juvan karjalaiset ry. Aukipidosta huolehtii Juvan kunta.
Esillä on talvi- ja jatkosotien jälkeen Juvalle asettuneen karjalaisen siirtoväen entiseltä kotiseudultaan mukanaan tuomia tavaroita. Juvalle asettui karjalaisia melkein jokaisesta rajan taakse jääneestä pitäjästä. Juva oli rautjärveläisten pääsijoituspaikka: niinpä museossakin on eniten esineitä juuri Rautjärveltä. Näytteillä on muun muassa huonekaluja ja maanviljelykseen sekä karjanhoitoon liittyviä esineitä. Myös tekstiilikokoelmat ovat huomattavat.
Lisäksi Juvalla on käynnistetty hanke Pattoin tilan muuttamiseksi toiminnalliseksi museotilaksi. Tilalla tullaan esittelemään 1900-luvun alun tilan elämää. Museorakennusten ja näyttelyiden esittelyn lisäksi tilalla järjestetään mahdollisesti erilaisia tapahtumia ja työnäytöksiä.
|