 Tiedämme
ensimmäisten eteläsavolaisten hengellisestä elämästä varsin vähän. He jättivät
kuitenkin kallioihin jälkiä tavastaan ymmärtää maailmaa. Suomen suurimmat ja
merkittävimmät kalliomaalaukset sijaitsevat Ristiinan Astuvansalmessa.
Astuvansalmen vanhimmat maalaukset lienevät noin 5 000 vuoden takaa.
Savolaiset omaksuivat kristinuskon ilmeisesti 1200–1300-lukujen vaihteessa.
Mahdollisesti uutta uskoa on levitetty maakuntaan jo aiemmin niin idästä kuin
lännestä. Pähkinäsaaren rauhan ja sitä seurannen kehityksen seurauksena
Etelä-Savosta tuli osa Ruotsin valtakuntaa ja siten läntistä,
roomalaiskatolista kirkkoa. Saksasta levinnyt uskonpuhdistus muutti
1500-luvulla Ruotsin ja sen mukana Suomen sekä Etelä-Savon kirkon
protestanttiseksi, luterilaiseksi.
Mikkelin kivisakasti ja Olavinlinnan kappeli ovat vanhimmat kirkkorakennukset
ja -tilat Etelä-Savossa. Maakuntaan ei rakennettu keskiajalla kivikirkkoja, ja
vanhimmat puukirkot ovat tuhoutuneet. Vanhimmat säilyneet kirkot ovat
1700-luvulta. Monet Etelä-Savon puukirkot ovat rakennushistoriallisesti
merkittäviä.
Kynttilänjalka Juvalta
1600-luvulta Kivisakastissa Mikkelissä
 Kivisakasti
Mikkelissä esittelee Etelä-Savon varhaista kirkkohistoriaa. Kivisakasti on
todennäköisesti rakennettu osaksi suurempaa puurakenteista kirkkoa. Se on
mahdollisesti peräisin jo katoliselta ajalta, viimeistään kuitenkin 1500-luvun
lopulta.
 Katso
museon sivu
Tuoli vanhasta kirkosta Hirvensalmen kotiseutumuseossa
 Hirvensalmelle
rakennettiin puukirkko vuonna 1768.
Se paloi vuonna 1914. Onneksi tämä taidokkaasti valmistettu tuoli
kuitenkin säilyi esimerkkinä korkeatasoisesta paikallisesta puusepäntaidosta.
Katso
museon sivu
Keskiajalla Ruotsin ja Venäjän valtakuntien raja oli myös kirkkokuntien raja.
Venäjän puolella tunnustettiin kreikkalaiskatolista eli ortodoksista
kristinuskoa. Ortodokseja oli jonkin verran myös Ruotsin puolella rajaa.
Suomessa ortodoksisuus keskittyi maan itäosiin aina toiseen maailmansotaan
asti. Tilanne muuttui jatkosodan jälkeen, kun Neuvostoliitolle menetetyiltä
alueilta evakuoidut asutettiin koko Suomeen. Joukossa oli suuri osa Suomen
ortodoksiväestöstä. Näin ortodoksisesta kirkosta tuli maatieteellisesti koko
Suomen kattava.
Viime sotien jälkeen rakennettiin myös lukuisia ortodoksiväestön
sijoituspaikkakunnille suunniteltuja kirkkoja, rukoushuoneita, hautausmaita ja
pappiloita. Rakennustyöstä vastasi valtio. Sotien jälkeiseen rakennuskantaan
kuuluu muun muassa Heinäveden Papinniemeen sijoittuneen Uuden Valamon
luostarin rakennuskanta, jota on jatkuvasti täydennetty osin Venäjän kirkon
vanhaa bysanttilaista perintöä seuraten. Valamosta on muotoutunut Suomen
merkittävin ortodoksisen kulttuurin keskus.
Valamon luostari Heinävedellä
 Valamon
luostari on perustettu 1100-luvulla, viimeistään 1300-luvulla. Luostarin
pitkään historiaan mahtuu sekä voimakkaita kasvunaikoja että vaikeita
koettelemuksia. Luostarin hengellinen ja aineellinen kulta-aika oli 1700-luvun
lopulta 1900-luvun alkuun. Vuoden 1917 vallankumous sekä maailmansodat
vaikuttivat luostarin vaiheisiin. Toinen maailmansota ajoi luostarin evakkoon.
Valamon arvoesineistöä evakuoitiin helmikuussa 1940 Suomen armeijan
kuorma-autoilla Laatokan yli rakennettua jäätietä pitkin. Luostarin veljestö
asettui samana syksynä Heinäveden Papinniemeen, jonne siirtyivät myöhemmin
myös Petsamon ja Konevitsan luostareiden munkit.
 Seuraavina
vuosikymmeninä luostarin jatkuvuus oli epävarma. 1970-luvulla alkoi uusi
kasvu. Luostarinmäelle rakennettiin uusi kivikirkko, veljestöön alkoi saapua
uusia kilvoittelijoita ja matkailu lisääntyi. Tänään luostari on
kymmenhenkisen veljestön kilvoittelupaikka, Suomen merkittävin ortodoksisen
kulttuurin keskus ja suosittu matkailukohde.
Katso
museon sivu
|
)
)
)
)
)
